Viikkouutiset 1.1.2006 - Helinä Pertun vastine

Helinä Pertun vastine
Olen nyt varmaankin lyhyen poliittisen urani huipulla kun tulen viimeisessä lauseessa niputetuksi samaan sarjaan presidenttiehdokas Niinistön kanssa. Ensimmäinen vuosi kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen varajäsenenä sekä sivistyslautakunnan puheenjohtajana on ollut opettavainen, mielenkiintoinen ja työntäyteinen. Olen yrittänyt parhaani mukaan perehtyä käsiteltäviin asioihin ja niiden taustoihin ja yön tunneista tähän tarkoitukseen nipistetty aika lasketaan sadoissa tunneissa.

Kyllähän maailmaan ääntä ja mielipiteitä mahtuu, mutta itse olen aina pyrkinyt hakemaan faktaa mielipiteitteni pohjaksi. Tuntuu kummallisesta lukea analyysi itsestään ja tekemisistään ihmiseltä, jonka kanssa en ole koskaan keskustellut tai edes tavannutkaan. Sanomiseni, kirjoitukseni ja kantani lasten ja nuorten asioihin löytyvät kokonaisuudessaan nettisivuiltani (www.helinaperttu.com). Tekstiäni on oheisessa kirjoituksessa erotettu asiayhteydestään ja olennaisia sanoja on pudotettu pois.

Helsingin Hallinto-oikeus on 8.12.05 antamillaan päätöksillä hylännyt valtuuston päätöksiä (13.12.04 § 113, 24.1.05 § 41) koskevat valitukset ns. päiväkotien lakkautusasiassa koskien kaupungin talousarviota, taloussuunnitelmaa sekä palvelustrategiaa. Sen sijaan hallinto-oikeus on hyväksynyt valitukset, jotka koskevat sosiaali- ja terveyslautakunnan 15.12.04 § 46 talousarvion käyttösuunnitelman yhteydessä tekemää päätöstä ao. päiväkotien lakkauttamisesta. Hallinto-oikeuden mukaan lautakunnan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska asia olisi tullut laatunsa ja laajuutensa vuoksi käsitellä erillisessä hallintomenettelyssä. Kyseessä ei siis ole perustuslain rikkominen vaan lautakunnan taholta virheellinen hallintomenettely, joka tullaan oikaisemaan hallintolain mukaisesti. Itse päätökseen ei tällä ole vaikutusta. Hallinto-oikeus ei ole kieltänyt päätösten täytäntöönpanoa, vaikka valittajat ovat sitä vaatineet. Hallinto-oikeuden päätöksiin on suhtauduttu vakavasti ja tämän oppimiskokemuksen kautta tullaan kehittämään talousarvion käyttösuunnitelmaprosessia.

Pelkästään päivähoitoasioita käsitellyt ylimääräinen valtuustonkokous 6.6.05 tuli Järvenpään kaupungille todella kalliiksi, mutta siitä oli se hyöty, että valtuutettumme saivat kattavan ja asiantuntevan selostuksen päivähoidon järjestämisestä ja pedagogisesta toiminnasta. Sen jälkeen asianmukaisesti hoidetun äänestyksen tulos kertoi selkeästi valtuuston enemmistön kannan. Tästä päätöksestä ei tietääkseni ole valitettu. Hallinto-oikeudellisesti on kuitenkin perusteltua, että virheellisessä järjestyksessä päätöksensä tehnyt sosiaali- ja terveyslautakunta itse oikaisee muotovirheensä.

Tämä muutaman ihmisen pyörittämä keskustelu sekä virkamiesten ja päättäjien arvostelu on jo saanut koomisia piirteitä, sillä totuushan on, että meillä päivähoito saa jatkuvasti huippukorkeat arvosanat palvelun tyytyväisiltä käyttäjiltä, joihin meidänkin perheemme kuuluu. Jokaiselle lapselle on löytynyt hoitopaikka ja tyhjiä paikkojakin on kymmeniä tällä hetkellä. Uusiman tilaston mukaan marraskuun 05 päiväkotien käyttöaste on ollut 96 %.

Itse olen aloittanut työskentelyn lasten ja nuorten parissa jo 15-vuotiaana seurakunnan kerhonohjaajana. Siitä lähtien olen työskennellyt monipuolisesti lasten ja nuorten asioiden parissa sekä päivätyössäni että vapaa-ajallani hyväntekeväisyysjärjestössä. Tällä teemalla ”ratsastin” vaaleissa, koska se on vahvin osaamisalueeni, jota myös äänestäjät tuntuivat arvostavan. Kukaan ei kuitenkaan voi olla ainoastaan yhden asian poliitikko vaan asioihin on perehdyttävä laajasti ja sisäistettävä kaikkien toimialojen strategiatyöskentely. Kunnallisvaalit ovat taas muutaman vuoden kuluttua edessä ja toivotankin arvoisan kirjoittajan tuomaan energiansa ja näkemyksensä kuntalaisten hyödyksi asettautumalla itse ehdokkaaksi. Tässä yhteydessä haluan kiittää niistä lukuisista kannustavista ja positiivista viesteistä, joita olen saanut eduskuntavaaliehdokkuuteni tultua julkiseksi.

Asiallista yhteistyövuotta 2006 toivottaen
Helinä Perttu
valtuutettu (kok), sivistyslautakunnan pj
Järvenpää