11.9.06 valtuusto/Helinä Perttu

§ 89 Kaupunkistrategian tarkastaminen

Kokoomuksen ryhmän mielestä elinvoimaiseen kulttuurikaupunkiin tähtäävä strategiatyöskentely kaipaa vielä kehittämistä, joka selkiyttäisi kriteerien ja tavoitteiden esitystapaa. Tekstin läpikäymistä päättäjän näkökulmasta hankaloittaa se, että eri hallintokunnat valmistelevat tekstejään erikseen ja näin lopputuloksena on opus, jonka osatekijät eivät ole yhteismitallisia.

Pohdimme myös ryhmässämme sitä miten me pystyisimme vuoden aikana paremmin seuraamaan kaupunkistrategian implemointia johdon raporttien kautta. Johdon raportin indikaattoreiden tulisi huolellisesti peilata strategiaa ja tuoda myös tietoa siitä, miksi joitain tavoitteita ei ole pystytty saavuttamaan tai ovatko asetetut tavoitteet edes täytäntöönpanon kannalta realistisia.

Kokoomus painottaa ennaltaehkäisevää lähestymistapaa eri sektorien toiminnassa kaikenikäisten kuntalaisten palvelemiseksi ja siksi halusimme painottaa jo tehdyn Kuuma-kuntien hyvinvointianalyysin tulosten systemaattisen läpikäymisen tärkeyttä ja olemme sitä mieltä, että näistä tutkimustuloksista olisi nyt syytä nyt nostaa esiin ja keskusteluun Järvenpäätä koskevia keskeisiä haasteita päätöksenteon tueksi.

Toinen meidän mielestä tärkeä tekijä tulee olemaan puitelain velvoittama väestö-ja palvelutarveanalyysin tekeminen ensi vuonna. Se tulee varmasti nostamaan esiin hyvin konkreettisia asioita ja muistuttaa meitä isoista haasteista, joita väestömme voimakas ikääntyminen tuo mukanaan ja joihin on syytä ruveta jo nyt ennakoivasti huolellisesti valmistautumaan.

Strategian kaupunkituloskortti painottaa myös työvoimakysymyksiä sekä yritysmaailman tarpeisiin vastaamista ja näin kaupungin elinvoimaisuuden kannalta tärkeän työpaikkaomavaraisuuden nostamista. Henkilörekrytoinnin kannalta pitää olla uskallusta lähteä rohkeasti miettimään uudentyyppisiä ratkaisuja työelämän joustojen osalta, muuten kaupunki ei tule säilymään vetovoimaisena työntekijänä. Esimerkiksi sairaanhoitajien osalta rekrytoinnin ongelmat ovat jo nyt todellisia ja yksityinen puoli vetää usein pidemmän korren työantajana. Strategia antaa myös odotettavaa niille järvenpääläisille, jotka tekevät työpäivänsä ulkopaikkakunnalla. Junayhteydet etelään ovat kehittämiskohteina ja vieläkin riittämättömät etenkin Saunakallion, Kyrölän ja Haarajoen seisakkeilta. Lisäksi tulee olemaan kiinnostavaa saada Keravan YTV-kokeilun tulokset analysoitavaksi.

Asukkaiden tyytyväisyys ja heidän kokema turvallisuuden tunne luovat pohjan onnistuneeseen kuntapolitiikkaan ja näihin strategisiin tavoitteisiin päästäkseen tulee meillä olla herkkä korva kuuntelemaan kaupunkilaisten tarpeita ja toiveita. Tuntuu siltä, että yleisesti ottaen ihmisten toiveet ovat varsin hyvin linjassa strategian tavoitteisiin. Lapsiperheet arvostavat, viihtyisää asuinympäristöä, hoitopaikan turvallisuutta ja laadukasta perusopetusta sekä terveyspalveluja ja monipuolisten kaupallisten palveluiden saamiseen omasta lähiympäristöstä. Elinkaaren loppupäässä korostuu taas tarve laadukkaista hoitopaikoista ja mahdollisuudesta ikääntyä arvokkaasti. Kun vielä lisätään kulttuuri ja monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet, joita meillä jo onkin kiitettävästi tarjolla, niin meillä toteutuu kaupunkistrategian arvo huolenpito ihmisestä

Ryhmien välisissä neuvotteluissa yhteinen tahtotila kaupunkistrategian täsmennyksistä löytyi yllättävän helposti. Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa tavoitteista vaatii toteutuakseen hintalapun mukaisen määrän euroja, jotka täytyy löytyä budjetista oikein mitoitettuna. Jos resurssit ovat vuodesta toiseen alimitoitettuja on strategiasta on pahimmillaan varsin lyhyt matka tragediaan.