6.6.05 valtuusto/Helinä Perttu
|
|
Päivähoidon tyytyväisenä asiakkaana olen miettinyt sitä miten paljon voimavaroja ja työaikaa tähän prosessiin on uponnut meidän kaupungin henkilökunnalta sekä meiltä luottamushenkilöiltä? Mielestäni joukko valtuutettuja on nyt liikaa sekaantunut operatiivisen tasoon hoitoon alkaessaan kyseenalaistamaan päivähoidon ja sen prosessien kehittämistyötä. Työntekijöittemme pedagoginen asiantuntijuus on tullut selkeästi todistettua myös asiakastyytyväisyyskyselyiden kautta. Lapsen kannalta ei ole oleellista päivähoidon seinät vaan päivän sisällön mielekkyys ja turvallisuus.
Haluan tuoda tähän keskusteluun vielä yhden näkökulman eli miten tämä prosessi on vaikuttanut kaupungin tärkeiden yhteistyökumppaneiden eli yksityisten päiväkotien toimintaan. Keskusteluja aiheesta olen käynyt sekä Montessoripäiväkodin ja Sointuaitan päiväkodin edustajien kanssa ja molemmilla on aivan sama huoli toimintansa jatkuvuudesta.
- Eletään kesäkuuta eikä yrityksillä ole vielä voimassaolevaa vuokrasopimusta aloittaakseen toimintansa 1.8.05, joten ei varmuutta toiminnan jatkumisesta heinäkuun lomakuukauden jälkeen
- Ei ole ollut mahdollisuutta markkinoida päiväkotia millään lailla. Hoitopaikkaa kyselleille vanhemmille on pitänyt rehellisesti sanoa, että tilanne on aivan avoin.
- Ei ole ollut mahdollista palkata vakituista työntekijää, joka tarvitaan Päivähoitolain mukaisen hoidon sekä esiopetussuunnitelman mukaisen esiopetuksen toteuttamiseksi. Montessoripäiväkodissa on jouduttu miettimään, että mikäli toiminta loppuu, olisi nykyinen henkilöstö jo irtisanoa. Työntekijöiden palkanmaksuhan jatkuisi näillä näkymin vielä syyskuussakin, vaikka varsinaista toimintaa ei enää olisi.
- Ei mahdollisuutta toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun (esim. uusia montessorivälineitä ei noin vain haeta kaupasta, ne täytyy tilata ulkomailta tai tehdä itse)
Edellä mainitut asiat ovat aiheuttaneet seuraavia ilmiöitä
- Lapsia on haettu "varmuuden vuoksi" kunnalliseen hoitoon. Kuinka paljon meillä tulee olemaan syksyllä lapsia, jotka ovat varmuuden vuoksi kahden päiväkodin listoilla? Pahimmillaan 40 kpl
- Henkilökunta on äärimmäisen epävarmassa tilanteessa, on mahdollista, että he hakevat jo muualta töitä ja esim. pätevistä montessoriohjaajista on valtakunnassa hirmuinen pula.
- Uuden henkilöstön palkkaaminen venyy, jolloin opetuksen käynnistäminen elokuussa on henkilöstölle haasteellista varsinkin, jos syksyllä edelleen joudutaan turvautumaan sijaisiin
Näissä kahdessa yksityisessä päiväkodissa on hoidossa yhtensä noin 40 järvenpääläistä lasta, joiden laadukkaan päivähoidon toteuttamista on nyt tällä prosessilla kohtuuttomasti häiritty. Ja puhumattakaan siitä mitä tähän ylimääräiseen valtuustokokoukseen kuluneilla euroilla olisi voitu tehdä päivähoidon arjessa.
|