Helinä Perttu
Luokanopettaja ja LionsQuest-kouluttaja

Lapset median pyörteissä

Median osuus yhteiskunnan ja sen jäsenten toimintaan on aina herättänyt vilkasta keskustelua. Voidaan jopa käyttää termiä mediapaniikki kuvaamaan sitä prosessia, jonka huoli ja pelko uusien välineiden käytöstä tai lanseerauksesta saa aikaan. Ihmisiä pelottaa selkeä yhteiskunnan kulttuurin muutos, jonka todellisia vaikutuksia on vaikea etukäteen arvioida. Lisäksi sukupolvien välinen ero korostuu erityisesti kun otetaan käyttöön uusia välineitä.

Aikanaan 30-luvulla Usa:ssa nousi suuri vastustus elokuville, joiden arvioitiin turmelevan nuorison moraalin. Seuraavaksi paniikkia aiheutti television markkinavaltaus 50-luvulla. Lähivuosina pelkoa on herättänyt tietokoneet, kännykät ja Internet, jotka ovat avanneet ihmisille tiedon hankintaan ja välittämiseen täysin uudenlaiset väylät.

Tämän päivän lapsista kasvaa todellisia tietoyhteiskunnan tuotteita. Lasten päivittäistä todellisuutta ovat kännykät, tietokonepelit, videot ja television tarjonta jo pienestä pitäen. Laitteet ovat liian monessa perheessä lastenvahdin roolissa. Kuinka paljon vanhemmat ovat perillä mitä lapset tekevät ja minkälaisia ovat esimerkiksi tietokonepelien välittämät toimintatavat ja stereotypiat? 

Pahimmillaan media on uhkaava taho, joka tuo paljon pelottavia uhkakuvia lastemme maailmaan. Näistä muutamia esimerkkejä ovat pedofilia, nettiriippuvuus, lukutaidon rappeutuminen, liikunnan vähentyminen, sosiaalisten taitojen heikkeneminen ja tunne-elämän köyhtyminen. Näistä asioista on jo selviä piirteitä näkyvissä tämän päivän koululaisissa ja varsinkin pojissa, jotka ovat enemmän kiinnostuneita tietokoneista ja videopeleistä.

Median olisi käytävä voimakkaammin omaa arvokeskusteluaan, siitä mikä on sen moraali ja vastuu yhteiskunnan kehityksen suuntaviivojen muokkajana. Kuitenkaan koko vastuuta ei voi työntää median harteille vaan vanhempien on ymmärrettävä ja kannettava vastuunsa myös tälläkin kasvatuksen saralla. Lapsen tasapainoista kehitystä ajatellen merkityksellistä on se kuinka lasta opetetaan käyttämään mediaa ja minkälainen on lapsen itsetunto.

Kun lapsi pelaa tai katsoo yksin televisiota hän tekee tilanteista omat tulkintansa ja johtopäätöksensä oman kehitystasonsa mukaisesti. Pienten lasten ohjelmissakin on usein hyvin pelottavia kohtia, joita lapsi ei pysty ymmärtämään ilman vanhemman selostusta. Professori Anja Riitta Lahikaisen (1995) tekemässä tutkimuksessa selviteltiin viisi-kuusi-vuotiaiden lapsien pelkoja. Televisio oli toiseksi eniten pelätty asia lasten elämässä. Peräti 59%:a lapsista ilmoitti pelkäävänsä paljon television ohjelmia. Samassa tutkimuksessa kävi selvästi ilmi, että vanhemmilta jää moni lapsen pelko huomaamatta tai sitä vähätellään. Ideaalitilanne olisi, että ohjelmaa katsottaisiin yhdessä tai ainakin välillä aikuinen kävisi katsomassa mitä siinä tapahtuu. Ihmettelen myös joidenkin vanhempien hämärtynyttä käsitystä siitä minkälaiset ohjelmat ovat lapsille sopivaa katsottavaa. Tuntuu omituiselta, että Salatut elämät on ekaluok-kalaisten tyttöjen suosikkilistan kärjessä. 

Eniten ammattikasvattajana minu huolettavat ne lapset, jotka elävät selkeän syrjäytymisvaaran alla perhetilanteidensa vuoksi. Nämä lapset ovat usein niitä, jotka viettävät paljon aikaa yksinään tietokoneen ja television tarjoaman väkivaltaviihteen kanssa. Monella lapsella on televisio ja tietokone omassa huoneessaan, jolloin vanhempien valvova silmä ei ole aina läsnä. Tähän liittyy kouluissa jo esille tullut huono puoli, että nukkumaan menoaika on monella lapsella aivan liian myöhäinen.

Kasvavalle nuorelle median välittämät idolit ja ihanteet luovat esimerkkejä aikuisten maailmasta. Jos nuorella on heikko itsetunto joutuu hän jatkuvasti huomaamaan omia vajaavaisuuksiaan suhteessa median luomiin täydellisiin hahmoihin. Mainosmaailma tutkii erityisen tarkasti kohderyhmänsä saadakseen mahdollisimman suuren kosketuspinnan nuorten keskuuteen. Mainoksissa esiintyvät mallit, elokuvatähdet ja musiikkimaailman ja urheilun julkkikset luovat kauneusihanteita ja käyttäytymismalleja, joita lapset yrittävät kaiken kykynsä mukaan imitoida. Lapset eivät osaa arvatakaan kuinka paljon mainoskuvia ja muuta materiaalia manipuloidaan ellei sitä vanhempien kanssa käydyissä keskusteluissa erikseen painoteta ja tuoda esille. 

Myös Internet on avannut lapsille pääsyn sellaisiin tietoihin, joita vanhemmat eivät toivoisi heidän näkevän. Vaikka lapsen kotona seurattaisiin ja rajoitettaisiin tarkkaan lapsen internetin vierailuja on kuitenkin tilanne kaverin luona mahdollisesti erilainen. Näissä tilanteissa korostuu ne ajattelutaidot, joita lapselle on kotona ja koulussa opetettu. Jos lapsi on opetettu ajattelemaan kriittisesti ja kyseen alaistamaan uutta tietoa on hänellä hyvät suodattimet ns. roskatiedostoille. Toisenlainen tilanne on sellaisen lapsen kanssa, jonka itsetunto on heikko ja joka siitä johtuen uskoo kaiken tiedon sellaisenaan minkä kaverit tai media välittävät.

Jos lapsella on hyvät keskusteluyhteydet omien vanhempiensa kanssa hän uskaltaa ottaa esiin keskusteltavaksi ne aiheet jotka ovat jääneet vaivaamaan hänen mieltänsä. Näin kävi eräässä perheessä, jossa 12-vuotias poika oli tehnyt kattavan tutkimuksen netin huumetietoudesta ja oli löytänyt lapsen mieltä pelottavaakin sekä kiehtovaakin tietoa. Tässä korostuu myös opettajan roolin merkittävyys, sillä joskus lapsen maailmassa voi olla sellainen tilanne, että lähiaikuiset eivät ole siinä kunnossa, että jaksaisivat käydä oman lapsensa kanssa keskusteluja. Joten opettajien tulee olla erityisen herkillä tuntosarvilla varustettuina aistimaan oppilaidensa mieltä polttavia kysymyksiä.

Media ei ole kuitenkaan pelkästään paha instituutio vaan oikein käytettynä se avaa meille pääsyn globaaliin tiedonsiirron maailmaan. Internet on tuonut meille hienot mahdollisuudet hankkia nopeasti tietoja tai pitää yllä virtuaalisuhteita. Monelle aralle lapselle irkkaus ja sähköpostiystävät ovat antaneet helpotusta yksinäisyyteen ja vahvistaneet itsetuntoa. Toinen selkeä positiivinen näkökanta on tietotekniikan tuomat uudet mahdollisuudet vammaisten lasten opetuksessa. Myös tavallisissa kouluissa ollaan kiinnostuneita lisäämään tietokoneavusteista opetusta. Professori Lea Pulkkinen onkin tuonut julki huolen siitä, että Suomessa käytetään tietokoneen antamia oppimismahdollisuuksia OECD-maista vähiten hyödyksi. Hänen mielestään pitäisi myös pohtia perheiden eriarvoisuutta rahan suhteen, jotta kaikilla lapsilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet oppia käyttämään mediaa hyödyksi.

Lapsen kannalta ajateltuna media on usein kylmä kumppani. Koneen tai television kanssa vietetty aika ei voi koskaan korvata ihmissuhteita. Vaikka media kovasti mainostaakin interaktiivisia ja pedagogisesti kehittäviä ohjelmia ja pelejä on lapsella oltava riittävästi läheisiä ihmissuhteita ympäristössään, jotta hänestä kehittyisi tasapainoinen ihminen. Mielikuvituksen ja tunne-elämän kehittymisen kannalta lapsi tarvitsee vierelleen ihmisen, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja saada niistä aitoa palautetta. Lapsen on äärimmäisen tärkeää saada viettää aikaa sylissä satuja kuunnellen tai kokea lautapelien pelaamisen jännityksen yhdessä muiden kanssa. Median välineisiin tutustumiseen riittää aikaa tulevaisuudessa runsaasti. Itse olen törmännyt viime vuosina siihen erikoiseen ilmiöön, että monet ekaluokkalaisten vanhemmat ovat erityisen kiinnostuneita tietämään kuinka paljon koulussa lapsi saa mediakasvatusta tai kuinka paljon työskentelemme tietokoneilla. Kukaan ei kysy kuinka paljon tai miten harjoittelemme sosiaalisia taitoja tai vahvistamme lapsen itsetuntoa. Nämä ovat kuitenkin niitä taitoja, joita jokainen lapsi todella tarvitsee pystyäkseen seikkailemaan itsenäisesti mediaviidakossa.