Kolumnin otsikoksi annettiin minä-äiti. Tehtävä tuntui mahdottomalta. Eli miten saisin tiivistettyä kaikkein tärkeimmän, henkilökohtaisimman ja haastavimman roolini 3000 merkkiin. Mitä enemmän asiaa pyörittelin mielessäni, sitä selkeämmin hahmotin, miten laaja kokonaisuus äitiys on elämässäni ja miten paljon se on muuttanut sekä kasvattanut minua vuosien varrella.

Aikanaan kun mieheni kanssa totesimme, että aika oli kypsä siirtyä elämässä eteenpäin ja halusimme ryhtyä vanhemmiksi, mieleni täytti ihanat haaveet millainen täydellinen äiti tulisin olemaan. Kuitenkin jo raskausajan huolet ja ongelmat räjäyttivät todellisuuden siitä, että tunnetasolla aukesi uusi skaala pimeästä pelosta aina maailman suurimpaan rakkauteen. Viettäessäni viikkoja pakkomakuutuksessa sairaalassa ennen esikoisen syntymää ehdin käydä läpi elämääni ja todeta, että nyt olin jonkun suuremman asian edessä, jota en varmaankaan omaan tehokkaaseen tapaani pystyisi täysin hallitsemaan vaan olisi pakko heittäytyä äitiyteen ja antaa sen viedä. Silti minut yllätti täysin oma väsymykseni, masennukseni, imetysongelmat ja lapsen koliikin mukana tulleet syyllisyyden tunteet. Alun ihmettelyn jälkeen täytyy todeta, että äidiksi kasvaminen on ollut ihana ja yllätyksellinen seikkailu, joka on antanut minulle kokonaan uuden tavan hahmottaa eteen tulevia asioita ja tilanteita.

Tänä syksynä saatoin esikoiseni ekalle luokalle ja tunsin suurta äidillistä ylpeyttä ja samalla haikeutta irrottaessani käden Ilmarin kädestä luokan ovella. Pikkupojastamme on kasvanut reipas koululainen ja edessä on uudet haasteet myös äidille. Reviiri laajenee ja vastuuta voidaan pikku hiljaa lisätä. Silti iso poikakin selvästi nauttii vielä halauksista ja vierekkäin pötköttämisestä ja toivottavasti vielä pitkään. Viisivuotiaamme aloitti myös päiväkodin tänä syksynä, joten isoja muutoksia on tapahtunut meidän perheen päivittäisten logistiikkajärjestelyjen suhteen.

Pohtiessani omaa äitiyttäni en voi mitenkään erottaa sitä erilliseksi yksiköksi vaan peilaan sitä koko ajan suhteessa parisuhteeseeni. Meidän perheessä vanhempien roolit eivät ole perinteiset, sillä mieheni hoitaa pääsääntöisesti ruuanlaitot, kaupassakäynnit, siivoukset ja pyykit. Tämä on yhteinen sopimuksemme johtuen siitä, että mieheni pitää ruuanlaitosta ja tekee selvästi lyhyempää työpäivää tällä hetkellä. Tämä roolitus toimii onneksi meillä hyvin.

Kahden pojan äitinä olen joutunut tutustumaan miesten maailmaan ja varsinkin jääkiekon ja jalkapallon saloihin. On ollut tajuntaa avartavaa kun eteen on tullut niin paljon asioita, joita en ole ennen joutunut pohtimaan. Vastapainoksi olen yrittänyt tuoda naisellista näkökulmaa poikien elämään ja olinkin hyvin otettu kun viime kevään äitienpäiväkortissa minulle oli piirretty korkokengät jalkaan.

Äitinä koen tärkeimmäksi tehtäväkseni poikieni kasvattamisen tasapainoisiksi ja toiset ihmiset huomioonottavaksi yhteiskunnan jäseniksi. Toivon myös onnistuvani rakentamaan heille itsetunnon, joka kantaa elämässä vastaantulevien pettymysten yli. Äitiys on tänä päivänä haasteellinen tehtävä, johon tulee omat paineensa ja riittämättömyyden tunteensa esimerkiksi työelämän vaatimusten mukana. Kuitenkin lapsen spontaani tunnustus ” Olet maailman ihanin äiti” on se voimavara, joka antaa virtaa arjen härdellin keskelle. Mikään ei myöskään voita sitä tunnetta kun illalla vielä nukkumaan mennessäni käyn peittelemässä suloisesti tuhisevat pojat ja totean, että taas olen yhden päivän kokemuksien verran viisastunut äitinä.

Helinä Perttu