|
”Luottamuksellinen yhteistyö päiväkodin ja vanhempien välillä on kasvatustyömme lähtökohta”, sanoo Järvenpään kaupungin esiopetussuunnitelma. Käytännön toteutuksena se näkyi viime viikolla Jäätähden iltapäiväeskarilaisten perheille puhelinsoittona, jossa annettiin 3 päivän varoitusaika lapsemme esikouluryhmän lopettamiselle. Ilo ja tyytyväisyys hyvin alkaneeseen esikouluvuoteen vaihtui salamannopeasti hämmennykseen sekä epätietoisuuteen miten kuljetus, puolipäivähoito, sisarusten kerhoaikataulut nyt hoidettaisiin.
Me aikuiset ymmärrämme hyvin, että pieni eskariryhmämme ei vastaa kaupungin kustannustehokkaan päivähoidon vaatimuksia. Olisimme silti toivoneet, että tämä asia olisi jo hoidettu kuntoon ennen esikoulun alkamista, sillä missään vaiheessa perheille ei ole mainittu, että ryhmämme on lopetusuhan alla. Olisi ollut korrektia kutsua vanhemmat koolle tiedotustilaisuuteen keskustelemaan asiasta ja miettimään eri vaihtoehtoja.
Toinen ihmetystä herättävä asia on kaupungin olematon tiedottaminen perheille esikouluvaihtoehdoista. Keväällä saimme päiväkodista ilmoittautumislomakkeen, mutta ilman mitään tietoa olemassa olevista vaihtoehdoista. Monet perheet eivät kyselyistään huolimatta ole saaneet tietoa onko Järvenpäässä mahdollisuus puolipäiväeskariin osallistumiseen. Perheissä, joissa äiti on kotona, olisi selkeä tarve pelkälle esikoulupaikalle, mutta tämän toiveen toteutuminen lähipäiväkodissa on ollut erittäin nihkeää. Lisäksi moni perhe olisi varmaankin kiinnostunut Jäätähden liikuntapainotteisesta esikouluryhmästä, jos sen olemassa olosta tiedettäisiin.
Toivomme, että päivähoidon puolella tästä tapauksesta tulisi esimerkki asioiden epäammattimaisesta hoidosta, josta pyrittäisiin ottamaan opiksi. Muussa tapauksessa toivomme, että tulevien vuosien eskarilaisten vanhemmat osaavat olla valppaampia ja varmistaa jo etukäteen pysyykö heidän lastensa ryhmä samana enemmän kuin 3 viikkoa. Kaikesta huolimatta haluamme toivottaa Jäätähden Merja ja Hannele opettajille työniloa ja voimia todella arvostamaamme kasvatustyöhön lastemme parissa!
Helinä ja Jussi Perttu
|