 |
Teemat
|
Olen lasten ja nuorten puolella
Lapsista ja nuorista huolehtiminen on aikuisten tärkein velvollisuus! Lapsimyönteisellä ilmapiirillä edistetään syntyvyyttä, tuetaan vanhemmuutta sekä luodaan yhteiskunta, jossa lasten hyvinvointia arvostetaan tulevaisuuden menestystekijänä. Muistetaan, että lapsi elää lapsuutta vain kerran. Lapsiperheiden eri-ikäkausien palveluista huolehtiminen on kunnan tärkeimpiä tehtäviä.
Jokaisen lapsen elämä pitäisi olla täynnä iloa, leikkiä ja turvallisuuden tunnetta . Näin ei suinkaan ole tänä päivänä vaan aivan liian moni lapsi on Järvenpäässäkin lastensuojelun asiakkaana. Mahdollisuudet tarjota perheille riittävän ajoissa täsmätukea esim. kodinhoitajan palveluita voisivat monessa tapauksessa olla riittävä tuki ja näin vältyttäisiin kalliilta ja tunnetasolla raskailta hoitomuodoilta.
Lapsuus ja nuoruus muodostavat ihmiselle minäkuvan sekä itsetunnon. Nuori kestää kyllä kolhuja ja pettymyksiä jos taustalla on riittävästi onnistumisen kokemuksia ja tunteita siitä, että kelpaa omana itsenään lähiympäristölle.
Meidän on pystyttävä paremmin huolehtimaan nuortemme astumisesta opiskelu-ja työelämään erilaisin tukitoimien ja kehittämällä jatko-opintoihin ohjausta koulun puolella. Meillä ei ole varaa siihen, että meiltä syrjäytyy joukko nuoria, jotka keskeyttävät ammattiin johtavat opinnot. Tässä tarvitaan nollatoleranssia, jotta yksikään nuori ei jää tuuliajolle.
Aktiiviset ja omaan asuinympäristöönsä tyytyväiset nuoret ovat Suomelle elintärkeä voimavara. Yhteiskunnallinen ja poliittinen aktiivisuus ei synny tyhjästä. Jotta nuoristamme kasvaisi yhteiskunnan tarvitsemia tulevaisuuden tekijöitä ja päättäjiä, on varmistettava, että heidän näkemyksensä ja perustelunsa otetaan huomioon asioiden valmistelussa ja niillä on myös oikeaa vaikutusta päätöksenteossa. Olen myös tyytyväinen uuden nuorisolain linjauksiin, jotka varsin selväsanaisesti velvoittaa kunnat panostamaan ja kehittämään toimintoja nuorten aktivoimiseksi sekä järjestämään paikkakuntansa nuorille mahdollisuuden osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn.
Panostetaan opetukseen ja kouluun
Perusopetus on kunnan tärkeimpiä palveluja ja sille on turvattava asianmukaiset resurssit . Kunnilla tulee olla mahdollisuus pitää opetusryhmien koot tarpeeksi pieninä, turvata erityisopetus, tukiopetus ja opintojen ohjaus sekä resursoida riittävästi toiminnallisten opetussuunnitelmien täytäntöönpanoon.
Koulu on lapsen ja nuoren kehityksen kannalta erittäin tärkeä ympäristö. Koulussa on oltava mahdollisimman kannustava ja hyvä ilmapiiri, joka tukee kouluviihtyvyyttä.
Pätevä, ammattitaitoinen ja motivoitunut opettaja on jokaisen oppilaan oikeus. Opettajista ja heidän jaksamisestaan on huolehdittava. Täydennyskoulutukseen ja työnohjaukseen osallistumiseen tulee olla jokaisella opettajalla halutessaan mahdollisuus osallistua. Koulutetut koulunkäyntiavustajat ovat muodostaneet tärkeän lisäresurssin koulun arkeen. Heidän vakinaistamiseen on pyrittävä.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää oppilaiden ja koulujen työntekijöiden henkiseen hyvinvointiin. Kouluterveydenhuoltoon on myös resursoitava riittävästi sekä oppilashuoltoryhmän toimintaa tehostettava, jotta saataisiin mahdolliset tarvittavat tukitoimet lapsen ja perheen avuksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kestämätöntä, että joudun työssäni kertomaan vanhemmille jatkuvasti, että jonot ovat vähintään vuoden mittaiset koulupsykologin tutkimuksiin ja jatkokuntoutuksiin.
Tarvitsemme kouluihin erityisosaajia opettajien rinnalle . Opettajan päätyönä on opettaminen ja ihmiseksi kasvamisen ohjaaminen, mutta mielenterveysongelmien kohtaaminen vaatisi jo aivan erilaista koulutustaustaa. Nuorisopsykiatriset sairaanhoitajat, kuraattorit, terveydenhoitajat sekä psykologin palvelut ovat vielä alimitoitettuja tarpeisiin nähden.
Kodin ja koulun yhteistyö on olennainen osa koulutyötä. Koulujen vanhempainkerhojen aktiivista toimintaa on kannustettava. Kodin ja koulun yhteistyö tulisi perustua aikuisten väliseen avoimeen vuorovaikutukseen, jossa yhdessä tavoitellaan lapsen oppimispolun tukemista.
Tulevaisuuden työmarkkinoilla kysyntä ammatillisista osaajista kasvaa. Siksi on kiinnitettävä huomiota myös toisen asteen ammatillisten oppilaitosten koulutustarjonnan riittävyyteen ja monipuolisuuteen sekä puitteisiin. Ammatillisen koulutuksen tulee olla mahdollisimman työelämäläheistä. Siksi on keskeistä, että yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa tiivistetään ja kehitetään entisestään. Tämä on myös tapa lisätä ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuutta.
Tehdään Järvenpäästä hyvä kaupunki
- Lapsiperheille tulee olla tarjolla monipuolisia palveluita kuten neuvolat, päivähoito, koulu sekä harrastusmahdollisuudet. Järvenpään tulee olla turvallinen kaupunki lasten kasvattamiselle.
- Päivähoidon järjestämiseksi tulee olla tarjota erilaisia vaihtoehtoja avoimista päiväkodeista yksityisiin päiväkoteihin. Lisäksi kannatan lämpimästi Järvenpää-lisän nostamista 3-vuotiaisiin lapsiin.
- Koulujen riittävistä määrärahoista tulee huolehtia , jotta saadaan pidettyä ryhmäkoot riittävän pieninä sekä luotua laadukas oppimisympäristö, jossa sekä oppilas että koulun henkilökunta voi hyvin.
- Koulu tarvitsee moniammatillista osaamista nykyistä enemmän . Nykypäivänä lasten ongelmat ovat usein hyvin monimutkaisia ja tarvitaan asiantuntevaa tiimityötä, jotta autetaan samalla myös koko perhettä löytämään voimia kasvatukseen.
- Meneillään oleva terveystalo hanke tulee toteuttaa huolellisen suunnittelun jälkeen kaupungin keskustaan. Terveyteen liittyvät palvelut vievät suurimman osan kaupungin budjetista ja näin ollen niiden jatkuva kehittäminen ja laadun arviointi on tärkeää.
- Nuorisolle on annettava paikkoja missä oleskella turvallisesti ja päihteettömästi . Nuorisotilojen aukioloaikoja tulee laajentaa. Matalan kynnyksen paikkoja tulee luoda nuorille, jotka haluavat hakea apua ongelmiinsa. Päihdepysäkin toiminnasta tulee huolehtia jatkossakin.
- Vanhusten hyvä hoito on meille kunnia-asia ja omaishoitajien jaksamisen tukemisesta ei tule tinkiä. Terveyskeskus ei ole kenenkään koti vaan tarvitaan kuntouttavaa hoitoa, joka tähtää kotiuttamiseen. Tukipalvelut, joilla edesautetaan vanhuksien kotona selviytymistä vaativat vielä kehittämistä.
- Kulttuuri-ja harrastusmahdollisuuteen tulee panostaa . Kirjaston palvelut, taide ja liikunta luovat samalla arvokasta hyvinvointikulttuuria, joka on monelle järvenpääläiselle henkireikä.
- Kaupungin dynaaminen kehittäminen on tärkeää. Tarvitsemme Järvenpäähän aktiivisia yrittäjiä ja elinkeinoelämän vauhdittajia. Kaupungin tulee pystyä tarjoamaan yritystontteja ja tekemään aktiivista yhteistyötä yritysmaailman kanssa. Junaliikennettä Helsinkiin tulee vielä parantaa.
- Järvenpään tulee säilyä viihtyisänä ja elinvoimaisena kaupunkina. Hyvin hoidetut puistot ja tasaisesti ympäri kaupunkia sijoittuvat lasten leikkipaikat luovat viihtyvyyttä. Ihmisille on tarjottava monipuolisia vaihtoehtoja asumismuodoksi; yksiöistä omakotitalotontteihin.
- Talous vaikuttaa kaikkeen yllämainittuun ja on ensiarvoisen tärkeää, että saamme kehitettyä budjettikulttuuriamme: sekä varsinaista budjetointia että seurantajärjestelmiä. Palvelutarjotin on käyttävä huolellisesti läpi ja samalla arvioitava järjestämistapoja tehokkuusnäkökulmasta. Tulopohjaa tulee pystyä vahvistamaan esim. maanmyyntituloilla ja samalla tarkastella investointisuunnitelmaa. Veronkorostusta ei mielestäni tule käyttää vaihtoehtona, jos ei olla ensin huolellisesti vahvistettu ja tarkastettu taloudenhoidon prosessit ja rakenteet.
Huolehditaan ympäristöstä
Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään maapallolla se on yksi merkittävimpiä maailmanlaajuisia uhkia niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvoinnille. Arvioiden mukaan jopa 1,5 miljoonaa eliölajia tulee kuolemaan sukupuuttoon ja erityisesti kehitysmaissa kurjuus kärjistyy lähivuosikymmeninä. Tämä on ilmiö, jossa ei voi jälkikäteen korjata vahinkoja, joten meidän sukupolven on otettava uhka tosissaan. Kysymys kuuluukin: Minkälaisen maailman haluamme jättää perinnöksi lapsillemme?
Järvenpään tasolla on kaikissa ratkaisuissa pohdittava kestävän kehityksen näkökulma. Meillä on kaunista luontoa ympärillä, josta on huolehdittava. Tuusulanjärven pitkäjänteistä parantamis-ja suojelutyötä tulee jatkaa.
Minun politiikkani
Politiikasta näkyy ulospäin vain jäävuoren huippu. Takana on isomäärä kovaa työtä eli taustojen selvittelyä, asiatiedon haalimista ja verkostoitumista. Tämä on sitä työtä mistä minä olen innostunut. Hoidetaan arkipäivän asioita kehittämisen näkökulmasta ja aidosta halusta olla vaikuttamassa yhteiskuntamme kehittämiseen.
Minun politiikkani lähtee tavallisen ihmisen huolista ja loputtomasta kiinnostuksesta vallitseviin olosuhteisin ja niiden taustalla oleviin tekijöihin. Se on arvokeskustelua, vuorovaikutustaitojeni käyttämistä, onnistumisen kokemuksia ja päämäärätietoista tavoitteiden saavuttamisen yrittämistä. Välillä myös turhautumista ja ihmisiin pettymistä, mutta huominen tuo aina mukanaan uuden mahdollisuuden. |