1. Opetusalan vahva asiantuntija | Helinä Perttu



1. Opetusalan vahva asiantuntija

“Helinä näkee herkästi ja viisaasti koulun kehittämisen tarpeet ja uskaltaa tuoda ne esiin. Osaamisellaan hän saa aikaan muutoksia parempaan. Helinä on kaikissa toimissaan luotettava, suora, positiivinen ja oikeudenmukainen.” Rehtorikollega Päivi Oinasmäki

Rehtori: Työskentelen Kartanon koulun rehtorina Järvenpäässä. Kouluni on yli 700 oppilaan yhtenäiskoulu, jossa seuraan ekaluokkalaisten koulun aloittamista ja toisaalta saan pohtia ysiluokkalaisten kanssa heidän tulevaisuuden suunnitelmiaan. Rehtorina minulla on ainutlaatuinen näköalapaikka yhteiskunnan ja lasten hyvinvointiin.

Luokanopettaja: Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1995. Olen työskennellyt vuodesta 1990 vuoteen 2003  luokanopettajana sekä Tuusulassa että Järvenpäässä. ”Lapsen tulevaisuuden kannalta on tärkeämpää, mitä hän oppii koulussa itsestään, kun se, mitä oppisisältöjä hän oppii” (Sirkku Aho 1996). Tämä ajatus on ohjannut työtäni opettajana ja rehtorina.

Projektipäällikkö: Työskentelin 4 vuotta Suomen lasten ja nuorten säätiön ja Nokian yläkouluille suunnatun Zest-ohjelman projektipäällikkönä. Työssäni sain yhdistää minulle tärkeitä asioita kuten elämäntaitojen opetusta sekä nuorten luovuuden ja lahjakkuuden tukemista.  Zest-ohjelma on osa Nokian kansainvälistä nuoriso-ohjelmaa, mikä tarjosi upean mahdollisuuden tehdä töitä osana monikulttuurista asiantuntijaverkostoa. 

Kouluttaja, yrittäjä: Olen yli kymmenen vuoden ajan kouluttanut opettajia sekä muita kasvatusalan ammattilaisia. Toimin opettajille suunnatun sosiaalisia taitoja vahvistavan Lions Quest -ohjelman kouluttajana. Lisäksi olen pitänyt useita työpajoja, työyhteisökoulutuksia ja vanhempainiltoja.

2. Kuntapolitiikan ammattilainen

“Jos olisin joukkueen kapteeni, haluaisin Helinän ehdottomasti joukkueeseen osaavana, luotettavana ja koko joukkueen huomioivana pelaajana. Näillä taidoilla on käyttöä myös eduskunnassa! “Kaarina Wilskman, Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Osaan ja tunnen kunnallisen päätöksenteon kiemurat, mikä on ehdottomasti vahvuuteni eduskuntatyötä ajatellen. Kansanedustajan on tärkeää hallita kuntalain mekanismit ja siitä syntyvät haasteet valtakunnalliseen lainsäädäntötyöhon.  Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja valtuuston 1.varapuheenjohtajana vaikutan aktiivisesti kaikkiin keskeisiin päätöksiin. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja olen laajasti verkostoitunut yli puoluerajojen. Viime kuntavaaleissa sain kaupungin äänikuningattaren tittelin. Sen myötä  julkisuusarvoni  on noussut, mikä on lisännyt saamaani kuntalaispalautetta. Rakentava kritiikki on aina tervetullutta, tosin politiikan raadollisuuskin on tutuksi tullut.

Politiikassa on kyse taidosta osata kyseenalaistaa ja hallita isoja asiakokonaisuuksia. Hyvän poliitikon tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky säilyttää tuntuma kuntalaisen arkeen paperipinojenkin takaa. Tärkeintä ja antoisinta minulle on  ihmisten kohtaaminen ja kuuntelu. Arjestanne kumpuavat huolenaiheet otan aina tosissani ja vien niitä eteenpäin.

Tällä hetkellä tärkeimmät luottamustoimeni ovat: Kaupunginvaltuutettu, Valtuuston 1. varapuheenjohtaja, Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja, Sosiaali-ja terveyslautakunnan kaupunginhallituksen edustaja, Kirkkovaltuutettu, Uudenmaan maakuntavaltuutettu & Lepolan Helmi Oy:n hallituksen puheenjohtaja


Tilaa RSS syöte

Helinän esittely

Perheeni: Jääkiekkoilevat 10 ja 13-vuotiaat pojat , luokanopettajana työskentelevä mies ja Vili-koira

Työni: Rehtori, kouluttaja & yrittäjä

Harrastukseni: Kuntosali, spinning, lenkkeily, Lions- ja Naisten pankki toiminta

Luottamustoimeni:
Kaupunginvaltuutettu,
Valtuuston 1.varapuheenjohtaja
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Sosiaali-ja terveyslautakunnan kaupunginhallitusedustaja
Kirkkovaltuutettu
Uudenmaan maakuntavaltuutettu
Lepolan Helmi Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Viimeisimmät Artikkelit


Tapahtumakalenteri

helmikuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829EC